Vastasyntyneen CMV-infektio: rokote on vihdoinkin tulossa

20.2.2018

Timo Vesikari
Professori
Rokotetutkimuskeskuksen johtaja

Vastasyntyneen sytomegaloviruksen aiheuttama infektio (CMV) on pahimmillaan kuin paljon kohua herättänyt zikavirus. Kuten zika, CMV voi aiheuttaa kallonsisäisiä kalkkeumia ja johtaa kehitysvammaisuuteen. Toisin kuin zikavirusta, CMV eli sytomegalovirusta esiintyy kaikkialla, myös Suomessa. Meillä tietoisuus siitä on ollut tähän asti vähäistä ja tauti on jäänyt huomattavasti vähemmälle huomiolle kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Etelä-Euroopassa. Ongelma on aika nostaa nyt Suomessakin esiin, sillä lupaava rokote on näköpiirissä.

Osa naisista, jotka eivät ole sairastaneet CMV-infektiota ennen aikuisikää, voivat sairastua siihen raskaana ollessaan. Silloin sikiökin on vaarassa saada CMV-tartunnan, joka voi johtaa vastasyntyneen vakavaan tautiin.

Noin 70 % ihmisistä sairastaa CMV-infektion tietämättään aikuisikään mennessä. Tämä on hyvä, sillä he eivät kuulu raskaudenaikaisen infektion riskiryhmään. Sen sijaan ne noin 30 % naisista, jotka eivät ole saaneet CMV-infektiota ennen aikuisikää, voivat sairastua siihen raskaana ollessaan. Silloin sikiökin on vaarassa saada CMV-tartunnan, joka voi johtaa vastasyntyneen vakavaan tautiin.

Suomessa syntyy vuosittain noin 20 oireista, CMV-infektion raskauden kuluessa saanutta vauvaa, joille voi tulla kehitysvamma. Lisäksi syntyy noin 40 vauvaa, joille kehittyy raskaudenaikaisen CMV-infektion seurauksena kuulovamma. Eli yhteensä 60 lapselle vuosittain aiheutuu jotain seurauksia raskaudenaikaisesta CMV-tartunnasta. CMV-infektion ennaltaehkäisemiseksi tarkoitettua rokotetta tutkitaan nyt Suomessa. Uusi rokote tähtää näiden tapausten ehkäisemiseen.

Suomessa syntyy vuosittain lähes sata lasta, joilla todetaan äidin CMV-tartunnasta johtuva kehitys- tai kuulovamma. Uusi rokote tähtää näiden tapausten ehkäisemiseen.

Haluatko selvittää, kuulutko sinä  CMV-riskiryhmään? Jätä yhteystietosi, saat lisätietoa tutkimusklinikkasi terveydenhoitajalta.


8 kommenttia artikkeliin “Vastasyntyneen CMV-infektio: rokote on vihdoinkin tulossa”

  1. Minna Vaarma

    Hei! Kuinka voisin selvittää, olenko sairastanut CMV:n ja kuulunko riskiryhmään? Suunnittelen raskautta ja yhden kohtukuoleman (ei johtunut CMV:stä) kokeneena haluaisin selvittää tämän asian.

    • Elina Heinämäki

      Hei, kiitos mielenkiinnosta tutkimusta kohtaan.
      Tutkittavassa CMV-rokotteessa on käytetty heikennettyä virusta siten, että sen odotetaan saavan aikaan puolustusreaktion aiheuttaman immuunivasteen CMV:tä vastaan. Viruksen kasvu elimistössä on estetty eikä se voi aiheuttaa sairautta. Rokotteen turvallisuutta ja immuunivasteen muodostusta on aiemmin tutkittu eri annostuksilla. Tutkimuksen yhteydessä on ilmoitettu seuraavia reaktioita, jotka ajallisen yhteytensä puolesta ovat saattaneet liittyä tutkittavaan rokotteeseen:
      Normaalit rokotusreaktiot kuten esim. pistoskohdan reaktiot (punoitus, turvotus, kipu), päänsärky, väsymys, lihas- ja nivelkipu sekä kuume. Muita raportoituja reaktoita, joilla on ollut ajallinen yhteys rokotteeseen ja voivat siksi liittyä siihen, ovat rauhasten turvotus, vatsavaivat, pahoinvointi, huimaus ja yleinen huonovointisuus. Suurin osa havaituista haittavaikutuksista on ollut lieviä tai kohtalaisia, ja ne menivät nopeasti ohi. Koska tutkimusrokotetta on annettu vain suhteellisen pienelle joukolle ihmisiä, ei vielä pystytä tekemään todellista arvioita siitä, minkälaisella todennäköisyydellä tutkittava saa näitä haittavaikutuksia. Nyt käynnissä olevassa tutkimuksessa ei ole havaittu kuin normaaleja rokotusreaktioita, rokote on ollut hyvin siedetty.

  2. Aino

    Hei! Mitä osallistumiskriteerillä “olet paljon lasten kanssa tekemisissä” oikein haetaan? Voiko tutkimukseen osallistua, vaikka ei juurikaan olisi lasten kanssa tekemisissä?

    • Elina Heinämäki

      Hei! Tutkimukseen osallistuvien henkilöiden pitää tutkimusprotokollan mukaan olla (nyt tai tulevaisuudessa) tekemisissä alle 5 v. lasten kanssa, eikä CMV-tartuntaa vielä saa olla (seulonta). Tämä sen vuoksi, että voidaan mahdollisimman luotettavasti seurata rokotteen tehoa eli kuinka hyvin se suojaa virukselle säännöllisesti alttiiksi joutunutta henkilöä. Lasten kanssa tekemissä olevat henkilöt altistuvat syljelle ja saavat todennäköisesti CMV-tartunnan 3 vuoden sisällä. Tutkijalääkäri harkitsee tapauskohtaisesti mitä “olet paljon lasten kanssa tekemisissä” tarkoittaa.

Kommentoi