BLOGI: TIETO ROKOTTEISTA AUTTAA SIETÄMÄÄN RAJUJAKIN KORONARAJOITUKSIA

26.11.2020

Mika Rämet
lastentautiopin ja kokeellisen immunologian professori

Marraskuu ei ole minusta parasta aikaa Suomessa, etenkään näin koronan varjossa. Teams-kokousten osalta mennään jo maitohapoilla, olisi halu nähdä ihmisiä kasvokkain. Toivo paremmasta auttaa kuitenkin jaksamaan. Entisestään kiristyvät rajoitustoimet eivät jatku enää loputtomiin, vaan rajallisen ajan. Eikä tämä aika ole onneksi loputtoman pitkä.

Maanantaina saatiin tieto jo kolmannesta tehokkaasta rokotteesta koronatautia vastaan. AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston rokotteen tehotutkimuksen alustavissa tuloksissa suojatehoksi saatiin noin 70 %. Äkkiseltään tulos voi vaikuttaa pettymykseltä, koska sekä Modernan että Pfizerin ja BioNTechin rokotteilla suojateho on ollut yli 90 %. On hyvä huomata, että myös tämä tulos ylittää keskimääräisen kausi-influenssarokotteen suojatehon. Vaikka lääkeviranomaisten lupaa ei näistä rokotteista ole vielä yhdelläkään, on kuitenkin nähtävissä, että pian saatavilla on kolme eri vaihtoehtoa koronakriisin ratkaisuun.

Milloin elämä normalisoituu Suomessa?

Kysymys koronatilanteen helpottumisesta tulee vastaan usein, ainakin minulle. Kysymyksen voi väistää toteamalla, että on liian aikaista antaa mitään kovin tarkkaa arviota. Myyntilupaahan ei ole vielä yhdelläkään rokotteella. Sen jälkeen tulee olla hankintasopimus, jonka jälkeen aikataulu riippuu rokotevalmistajien kapasiteetistä tuottaa rokotteita.

Kun tapanani ei ole ollut päästää itseäni liian helpolla, niin olen arvioinut normaalin elämän palautuvan ensi kesänä. Valmistujaisia uskon vietettävän jo sangen normaalisti sukulaisten ja ystävien kanssa, ja juhannuksen jälkeen viimeisistäkin rajoituksista voidaan luopua. Millä perusteella olen päätynyt tähän aikatauluun?

Arvioni, johon toki liittyy edelleen epävarmuustekijöitä, perustuu rokotevalmistajien mahdollisuuteen toimittaa rokotteita.  Laskelmani pohjautuvat heidän antamiin tietoihin.

Pfizer on ilmoittanut tuottavansa 50 miljoonaa rokoteannosta jo tänä vuonna ja 1,3 miljardia annosta ensi vuoden aikana. Modernalla on ilmoituksensa mukaan valmius lähettää 20 miljoonaa annosta USA:han vielä tämän vuoden aikana, ja tuottaa ensi vuonna ainakin 500 miljoonaa, jopa miljardi rokoteannosta. Myös AstraZenecan rokote tulee todennäköisesti saataville ensimmäisten rokoteannosten osalta jo tämän vuoden aikana. Yhtiön tavoitteena on tuottaa huimat 3 miljardia rokoteannosta vuoden 2021 aikana. Näiden lisäksi usea muu rokote on parhaillaan kliinisissä tutkimuksissa. On todennäköistä, että ensimmäiset koronarokotteet saavat myyntiluvan 1‒2 viikon kuluessa, ja rokotukset päästään aloittamaan vielä kuluvan vuoden aikana. Näin tapahtunee ainakin USA:ssa ja joissakin Euroopan maissa. Suomi on mukana EU:n yhteishankinnoissa ja saa väkilukuumme suhteutetun osan eli 1,23 % hankituista rokotteista.

Tämän perusteella Suomi tulee saamaan ensimmäiset erät rokotteita oletettavasti jo sangen pian vuodenvaihteen jälkeen.  

Modernan ensimmäiset rokoteannokset toimitetaan USA:han, mutta eilen uutisoitiin sopimuksesta myös EU:n kanssa.

Pfizer ja Moderna ilmoittavat pystyvänsä tuottamaan yhteensä jopa yli 2 miljardia annosta rokotteita ensi vuoden aikana. Se tarkoittaa 150–200 miljoonaa rokoteannosta kuukausittain, jos tuotanto pysyy tasaisena.

Tällä hetkellä EU:lla on sopimus Pfizerin kanssa yhteensä 300 miljoonan rokoteannoksen hankkimisesta, ja Modernan kanssa yhteensä 160 miljoonasta annoksesta. Tällä määrällä pystytään rokottamaan noin puolet EU:n väestöstä (noin 450 miljoonaa), kun kumpaakin rokotetta tarvitaan kaksi annosta. On syytä huomata, että EU on varautunut ostamaan koronarokotteita myös useilta muilta rokotevalmistajilta (Sanofi/GSK, Johnsson & Johnsson, CureVac ja AstraZeneca). Yhteensä varaus on jopa 2 miljardin rokoteannoksen hankkimisesta, mikä on huomattava määrä noin 450 miljoonan väestölle.

EU:n voisi ajatella saavan noin kolmanneksen Pfizerin ja Modernan rokotteista. Tämä tarkoittaisi noin 50 miljoonaa annosta kuukaudessa. Suomen osuus olisi tällöin 615 000 rokoteannosta kuukaudessa, sekä lisäksi vielä mahdolliset AstraZenecan toimittamat rokotteet.

Suomalaiset on rokotettu ja epidemia selätetty ensi kesään mennessä?

Laumasuojan saavuttamiseen 615 000 rokoteannosta ei vielä riitä, mutta sillä voi suojata jo huomattavan osan Suomen yli 70-vuotiaista ihmisistä (yht. 874 000). On myös hyvä huomata, että vaikka sekä Pfizerin ja Modernan rokotteet vaativat tehosteannoksen, käynnistyy puolustusreaktio jo heti ensimmäisen pistoksen jälkeen. Näin jokainen päivä rokotuksen jälkeen on askel kohti lievempää infektiota.

Epidemian taittuminen vaatii väestön merkittävän osan rokottamista. Jo nyt tehonsa osoittaneilla rokotteilla Suomella pitäisi olla mahdollisuus rokottaa huomattava osa väestöstä kesään mennessä. Todennäköisesti epidemia on kesällä muutenkin rauhallisempi. Näiden perusteella ajattelen, että koronatauti on Suomessa juhannukseen mennessä selätetty.

Vuoden 2021 valmistujaisten aikaan ainakin riskiryhmäläiset ovat jo rokotuksensa saaneet, joten myös isovanhemmat voivat sangen turvallisesti osallistua tuleviin juhlallisuuksiin.

Hoivakotien asukkaat ovat saaneet rokotesuojansa jo huomattavasti heitä aiemmin.

Itselleni usko rokotusten pikaiseen aloittamiseen antaa voimaa sitoutua ajoin raskailta tuntuviin koronarajoituksiin. Niillä voitamme aikaa ja suojaamme ainakin kaikkein suurimmassa riskissä olevia, ennen kuin he ovat saaneet jonkun tehokkaiksi osoitetuista rokotteista.


2 kommenttia artikkeliin “BLOGI: TIETO ROKOTTEISTA AUTTAA SIETÄMÄÄN RAJUJAKIN KORONARAJOITUKSIA”

  1. Raij Pulkkinen

    Haluaisin saada selville soveltuuko rokotus minulle ollenkaan. Olen 70v. leikattu syöpä n.vuosi sitten Normaalit stytost.hoidot. Sen jälkeen Lynparza lääkitys. Tiedustelin lääkeyhtiöltä jo. Heillä ei tutkimusta asiasta

    • Elina Heinämäki

      Rokotuksen antava terveydenhuollon ammattilainen keskustelee aina rokotettavan kanssa hänen terveydentilasta ja lääkityksistä, ja harkitsee rokottamisen sen perusteella. Tällä sivustolla emme valitettavasti voi antaa henkilökohtaiseen terveydentilaan perustuvaa rokotusneuvontaa.

Kommentoi