BLOGI: OMIKRON TULEE, OLETKO VALMIS?

15.12.2021

Mika Rämet
lastentautiopin ja kokeellisen immunologian professori

Etelä-Afrikassa todetaan nyt maan epidemian korkeimpia koronatartuntalukuja.  Uusi omikronmuunnos on levinnyt sieltä jo laajalti esimerkiksi Norjaan ja Tanskaan.
Myös Suomen tapausmäärät ovat nousussa.
Koska omikron pystyy aiheuttamaan rokotettujen läpäisyinfektioita suuremmalle osalle kuin nyt vallitseva deltavariantti, tulee siitä nopeasti meillä hallitseva koronavirus. Kuinka voimme varautua tulevaan joulunaikaan uhkaavan koronamuunnoksen varjossa?

Mika Rämet

Omikronvariantin aiheuttaman koronataudin vakavuudesta rokottamattomilla ei ole varmuutta

Omikronmuunnoksen aiheuttaman akuutin koronataudin vakavuuden arvioiminen on vielä vaikeaa. Käytännössä tietoa ei ole vielä lainkaan mahdollisten pitkäkestoisten, long covid –oireiden kehittymisen todennäköisyydestä tai lasten riskistä saada koronavirusinfektioiden jälkitautina yleistynyt tulehdusreaktio (Multisystem inflammatory syndrome in children, MIS-C). Se tiedetään, että suurimmalla osalla rokotetuista ja/tai aiemmin koronavirukselle altistuneista omikron vaikuttaa aiheuttavan lieväoireisen taudin. Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää, millaisen taudin omikron aiheuttaa silloin, jos infektoituneella ei ole lainkaan rokotteiden tai aiemman korona-altistuksen aiheuttamaa suojaa. Tällä on Suomen kannalta keskeinen merkitys, koska meillä on poikkeuksellisen paljon ihmisiä, jotka ovat  koronaviruksen suhteen täysin neitseellisiä. Voimme toivoa, että kehittyessään rokotteiden ja aiemman altistumisen aiheuttamaa puolustusvastetta väistäväksi, omikronmuunnos on tullut myös vähemmän virulentiksi. Ainakaan vielä tähän ei mielestäni voi tuudittautua, vaan omikronmuunnokseen tulee suhtautua yhtä päättäväisesti kuin meillä edelleen tällä hetkellä vallalla olevaan deltavarianttiin. Omikronin kontrolloimatonta leviämistä väestöön tulee siis rajoitustoimin ja vastuullisella käyttäytymisellä pyrkiä estämään samalla parantaen väestön rokotussuojaa niin päättäväisesti kuin mahdollista (https://rokotetutkimus.fi/blogi-kylla-tasta-selvitaan/).

Rokotteet antavat hyvän suojan omikronin vakavaa tautimuotoa vastaan

Omikronissa on huomattava määrä muutoksia rokotesuojan kannalta keskeisessä osassa piikkiproteiinia. Tämä vuoksi koronarokotteiden avulla saadut vasta-aineet estävät aiempaa huonommin omikronvariantin pääsyä solujen sisään. Kolmannen rokoteannoksen tuoman vasta-aineiden nousun merkitys on siksi aiempaa suurempi erityisesti, jos rokotusten avulla halutaan vähentää läpäisyinfektioiden määrää. Tuoreiden Etelä-Afrikasta tulleiden tietojen perusteella Pfizerin ja BioNTechin Comirnaty-rokote antaa kahden annoksen jälkeen noin 70% suojan omikronmuunnoksen aiheuttamaa sairaalahoitoa vaativaa infektiota vastaan. Suoja oireista tautia vastaan jää vaatimattomaksi, hieman yli 30 prosenttiin. Näiden lukujen perusteella vaikuttaa, että Comirnaty-rokote ei juuri estä omikronmuunnoksen leviämistä, mutta suojaa vakavalta sairastumiselta. Huojentavaa on, että omikronvariantin myötä jyrkästi nousseet koronatartunnat eivät ole johtaneet lisääntyneisiin koronakuolemiin Etelä-Afrikassa. Tämän perusteella ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöstä omikronmuunnoksen vaarattomuudesta, sillä Etelä-Afrikassa huomattavan suuri osa ihmisistä on jo sairastanut koronataudin ja saaneet siten suojaa SARS-CoV-2-virusta vastaan.

Miten tulevaan joulunaikaan kannattaa sitten Suomessa valmistautua?

Paras varautuminen sekä omikronmuunnosta että tulevaa joulua varten on ottaa koronarokote.
Oli sitten kyseessä ensimmäinen, toinen tai kolmas rokoteannos.

Mika Rämet

Artikkelikuva: Pixabay


Sinun terveytesi on tutkimustyömme tavoite. Tutkimus kerrallaan parannamme suojaasi vakavia tauteja vastaan. Osallistumalla tutkimukseen tänään, saat rokotteen, joka huomenna kuuluu kaikille. 

Osallistu