BLOGI: ASTRAZENECA SAI LUVAN JATKAA KORONAROKOTTEEN KLIINISTÄ TUTKIMUSTA

14.9.2020

Mika Rämet
lastentautiopin ja kokeellisen immunologian professori

Lauantaina tuli odotettu ja toivottu ilmoitus AstraZenecan rokotetutkimuksen jatkumisesta. Tutkimus ehti olla tauolla alle viikon. Tutkimuksen toteuttajista riippumaton asiantuntijaryhmä arvioi ilmenneen haittatapauksen ja päätyi suosittamaan tutkimuksen jatkamista. Toimenpide on normaali käytäntö rokotetutkimuksessa ja sen tarkoituksena on varmistaa tutkimukseen osallistuvien turvallisuus. AstraZenecan tutkimuksessa on mukana tällä hetkellä noin 18 000 aikuista useassa eri maassa. Siksi on odotettavaa, että ilmenee sairaustapauksia, joilla on ajallinen yhteys rokotukseen. Yksityiskohtia nyt kyseessä olleesta haittatapauksesta ei yksilönsuojan vuoksi ole raportoitu.

Tutkimus laajenee ja tulosten odotetaan valmistuvan tänä vuonna

AstraZenecan laajaan vaiheen III tutkimukseen on tavoitteena saada kaikkiaan 50 000 osallistujaa. Tällä hetkellä tutkimusta toteutetaan Britanniassa, Yhdysvalloissa, Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa. Jatkossa hanke on laajenemassa myös Japaniin ja Venäjälle. On ymmärrettävää, että rokotteen suojatehoa selvittävät tutkimukset toteutetaan maissa, jossa COVID-19 ilmaantuvuus on korkea, koska silloin mahdollinen suojavaikutus saadaan selvitettyä mahdollisimman nopeasti. AstraZeneca uskoo tutkimustulosten valmistuvan vielä kuluvan vuoden aikana.

Huojentavaa on, että AstraZenecan lisäksi myös usean muun koronarokotteen kliininen tutkimus etenee nopeasti.  Esimerkiksi Pfizerin ja BioNTech:n RNA-teknologiaan  pohjaava rokote saavuttaa aiemmin tavoitteeksi asetetun 30 000 rokotetun määrän yhtiön ilmoituksen mukaan jo nyt meneillään olevalla viikolla, ja jatkaa rekrytointia päästäkseen yhteensä 44 000 osallistujaan. Samalla tutkimus laajentuu yli 16-vuotiaisiin nuoriin sekä eri riskiryhmiin. Tämä on tärkeää, koska rokote voidaan ottaa käyttöön vain niille ryhmille, joiden osalta on luotettavaa tutkimustietoa.

Kokonaisuudessaan koronarokotteen kehitys on edennyt erinomaisesti. On epätodennäköistä, että nyt pisimmillä olevat rokotteet eivät antaisi lainkaan suojaa. Hyvin todennäköisesti niillä voidaan suojata sangen hyvin perusterveet aikuiset, jolloin mahdollistuu paluu normaaliin yhteiskunnan toimintaan. Lasten suojaamisella ei ole kiirettä, koska tauti on heillä tyypillisesti lieväoireinen. Koska iäkkäillä rokotevasteet jäävät tyypillisesti muita huonommiksi, on heidän osaltaan keskeistä rokotteen mahdollisimman hyvä teho.


Kommentoi