LASTEN KANSSA TUTKIMUKSESSA

Tutkimukseen osallistumalla voi täydentää lapsen rokotesuojaa

Olivia Särkkä on lastensairaalassa työskentelvä, kolmen lapsen äiti. Rokotteiden ja rokotetutkimusten hyödyt ovat hänelle selviä jo työnsä puolesta. Sen vuoksi hän ei epäröinyt saatuaan kutsun tutkimukseen.

”Olen työssäni nähnyt itse vakavien infektioiden seuraukset, minkä vuoksi haluan laajentaa lasteni rokotesuojaa tutkimukseen osallistumalla. Tutkimuksessa annettavat rokotteet usein puuttuvat vielä Suomen rokotusohjelmasta.”

Ensimmäisen kerran Olivia osallistui rokotetutkimukseen 2 kk ikäisen Robin poikansa kanssa, kahdeksan vuotta sitten. Tuolloin tutkimuksen kohteena oli kuutosrokote, joka sisältää suojan B hepatiittia vastaan.

Robin 2 kk

”Olisi hyvä, että hepatiitti B kuuluisi myös Suomessa vauvojen yhdistelmärokotteeseen. Isovanhempamme asuvat Espanjassa, jossa vierailemme usein. Meille hepatiitti B -suoja on tärkeä senkin vuoksi.”

Kyseinen kuutosrokote on nyt Euroopassa laajassa käytössä, mistä kiitos Särkän perheelle ja muille tutkimukseen osallistuneille. Suomi on yksi harvoja maita, jossa lasten rokotusohjelmasta hepatiitti B -suoja (kuutosrokote) vielä puuttuu. Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee kaikkien maailman vauvojen rokottamista hepatiitti B:tä vastaan.

Matkustus oli mielessä myös tänä kesänä, kun Olivia mietti meningokokkirokotteen tutkimukseen osallistumista Robinin 2 kk ikäisen pikkusiskon Ronjan kanssa. Meningokokkibakteerien aiheuttama aivokalvontulehdus on hengenvaarallinen tauti. Suomessa tauti on onneksi harvinainen, tavallisimmin sitä esiintyy pikkuvauvoilla ja teini-ikäsisillä. Muualla tautia kuitenkin esiintyy enemmän, minkä vuoksi meningokkkirokote kuuluu jo monissa Euroopan maissa kansalliseen rokotusohjelmaan. Suomessa rokotteen saavat varusmiehet.

Taudit pysyvät poissa rokottamalla ja uusia rokotteita saadaan käyttöön vain tutkimalla. Rokotteet ovat ehdottomasti hyviä asioita myös Olivia Särkän mielestä, ja hän suhtautuu luottamuksella myös tähän tutkimukseen.

”Tutkimukset ovat sekä kansanterveyden että yksilön kannalta hyvä asia. Tutkimukseen osallistuva lapsi saa sen hyödyn heti, minkä muut lapset ehkä vasta tulevaisuudessa.”

”Käynnit rokotetutkimusklinikalla ovat myös lapsen terveyden seurantaa. Meidän tutkimuskäynnit ovat sujuneet hyvin, eikä niistä ole ollut rasitetta. Rokotetutkimusklinikan henkilökunnalla on aikaa ja ammattitaitoa, ja tänne on aina mukava tulla.”

 


Muita asiakaskertomuksia

VAUVAN KANSSA TUTKIMUKSESSA

Tehokkaampi rokote, vähemmän vakavia tauteja Etelä-Helsingin rokotetutkimusklinkalla hymyilee valloittavasti Oskar 4 kk. Hän osallistuu pneumokokkirokotteen […]

Lue lisää »

LAURI REUTER

tukee tiedettä osallistumalla tutkimukseen. Biotekniikan tohtoria ei tarvinnut houkutella kasviperäisen influenssarokotteen tutkimukseen. Lauri tutkii samaa […]

Lue lisää »

LAAJEMPI TURVA LAPSELLE JA OMA PANOS TUTKIMUSTYÖHÖN

olivat Terhi-äidin mielessä hänen osallistuessaan Mauno-vauvan kanssa laajatehoisen pneumokokkirokotteen tutkimukseen. Pneumokokkibakteeri on viime vuosina muuttunut […]

Lue lisää »

TANSSIJATYTTÖ TOIVOO TERVEELLISEMPÄÄ JA TURVALLISEMPAA TULEVAISUUTTA

Lukiolainen Emmi Sulander on esimerkillinen nuori; hän haluaa olla mukana edistämässä omaa ja muiden ihmisten […]

Lue lisää »

ROKOTETUTKIMUS HYÖDYTTÄÄ MYÖS AIKUISIA

Rokotetutkimusklinikoiden aulat täyttyvät useimmiten pikkulapsista, onhan tutkimusten yleisin tavoite kehittää lasten rokotusohjelmaa. Yhä enemmän tutkimuskäynneille […]

Lue lisää »

KOKO PERHE TUTKIMUKSESSA

Rokotetutkimus on hyötyä, herkkuja ja hauskanpitoa Katarina Litens osallistuu influenssarokotteen tutkimukseen kolmen lapsensa Antonin 8 […]

Lue lisää »

© Copyrights 2018 Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskus | Tietosuoja