Sisältöön
tampereen yliopisto: rokotetutkimuskeskus: tietoa tutkimuksista:
RokotetutkimusTampereen yliopisto Rokotetutkimus

Rokotetutkimuksen sanastoa

Kliininen rokotetutkimus tarkoittaa ihmisiin kohdistuvaa rokotetutkimusta. Jotta yksilöiden väliset erot vääristäisivät tutkimustuloksia mahdollisimman vähän, tutkimukseen osallistuvat henkilöt ovat keskenään vertailukelpoisia, esimerkiksi kuuluvat samaan ikäryhmään.

Kontrolloitu tutkimus kohdistuu kahteen tutkimushenkilöistä muodostettuun ryhmään. Toinen ryhmistä saa tutkimusrokotetta, ja toinen toimii vertailu- eli kontrolliryhmänä. Vertailuryhmän jäsenet saavat yleensä lumerokotetta tai jo käytössä olevaa rokotetta.

Tutkimusta nimitetään aktiivi- tai lumekontrolloiduksi sen mukaan, saavatko vertailuryhmän jäsenet jo käytössä olevaa rokotetta vai lumetta. Molempia ryhmiä seurataan samalla tavoin tutkimuksen aikana.

Satunnaistaminen eli randomisaatio tarkoittaa tutkimushenkilöiden jakamista satunnaisesti tutkimus- tai vertailuryhmään. Tutkimushenkilö tai tutkija ei voi vaikuttaa siihen, kumpaan ryhmään tietty henkilö päätyy, vaan kyse on sattumasta. Tavoitteena on, ettei tutkimusryhmään valikoituisi selkeästi erilaisia ihmisiä kuin vertailuryhmään, koska valikoituminen vääristäisi tutkimuksen tuloksia. Satunnaisesti muodostettujen ryhmien väliset erot johtuvat vain sattumasta. Kontrolloitua, satunnaistettua tutkimusta pidetään luotettavimpana tapana tutkia rokotteen vaikutuksia.

Sokkoutus tarkoittaa, että tutkimukseen osallistuvat henkilöt eivät saa tietää, annetaanko heille tutkittavaa rokotetta vai vertailurokotetta, ennen kuin tutkimus on päättynyt. Näin tutkimushenkilöiden käsitys esimerkiksi rokotuksen aiheuttamista oireista säilyy mahdollisimman puolueettomana. Jotta sokkoutus onnistuisi, tutkittavan rokotteen ja vertailurokotteen täytyy näyttää samanlaisilta.

Kaksoissokkoutus tarkoittaa, että tutkimushenkilöiden lisäksi myöskään tutkijat eivät tiedä, kumpaa valmistetta kukin tutkimushenkilö on saanut, ennen kuin seuranta on päättynyt ja tulosten analysoiminen alkaa. Sokkoutus koskee myös hoitohenkilökuntaa ja tutkimuksen rahoittajan edustajia.

Avoin tutkimus ei sisällä sokkoutusta, vaan sekä tutkimushenkilöt että tutkijat tietävät, millaista valmistetta kukin tutkimushenkilö saa.

Vasta-aine on ihmisen puolustusjärjestelmään kuuluva proteiini. Vasta-aineet saavat immuunipuolustuksen toimimaan tehokkaammin elimistölle vieraita aineita vastaan. Kukin vasta-aine on erikoistunut tietyn taudinaiheuttajan torjumiseen. Vasta-aineita kutsutaan myös immunoglobuliineiksi.

Antigeeni (esimerkiksi bakteeri tai virus) käynnistää elimistön puolustusreaktiot. Kun elimistö kohtaa jonkin antigeenin ensimmäistä kertaa, puolustusjärjestelmä reagoi melko vaisusti. Saman mikrobin iskiessä uudestaan vasta-aineita kehittyy nopeammin ja enemmän, mikä tehostaa ihmisen vastustuskykyä. Rokotteet sisältävät antigeenejä, joiden kyky aiheuttaa tautia on heikennetty. Rokotteet eivät siis aiheuta sairautta, mutta käynnistävät silti elimistössä vasta-aineiden muodostumisen tiettyä mikrobia vastaan. Jos kyseinen mikrobi tarttuu ihmiseen rokotuksen jälkeen, elimistö tuottaa vasta-aineita niin tehokkaasti, ettei tauti ehdi kehittyä ollenkaan tai oireet ovat lieviä.

Immunogeenisuus tarkoittaa rokotteen kykyä vaikuttaa elimistön puolustus- eli immuunijärjestelmään. Tehokas immunogeeni käynnistää elimistössä nopeasti vasta-aineiden runsaan tuotannon tai solujen välittämät puolustusreaktiot. Jos rokotteen immunogeenisuus on hyvä, rokotettu henkilö saa pitkäaikaisen suojan ehkäistävältä taudilta. Rokotetutkimuksissa immunogeenisuutta arvioidaan esimerkiksi mittaamalla tutkimushenkilöiden verestä vasta-aineen pitoisuuksia.

Reaktogeenisuus tarkoittaa rokotteen kykyä aiheuttaa elimistössä epätoivottuja reaktioita eli haittavaikutuksia. Rokotetutkimuksen kaikissa vaiheissa pidetään kirjaa siitä, millaisia haittavaikutuksia rokote aiheuttaa.


Lähteet:

Meri, S. Johdanto immunologiaan. Kirjassa: Huovinen, Meri, Peltola, Vaara, Vaheri, Valtonen, toim. Mikrobiologia ja infektiosairaudet. Kirja I. Helsinki: Duodecim, 2003, s. 619–623.

Peltola, H. Mitä rokotus ja rokotteet ovat? Kirjassa: Huovinen, Meri, Peltola, Vaara, Vaheri, Valtonen, toim. Mikrobiologia ja infektiosairaudet. Kirja II. Helsinki: Duodecim, 2003, s. 679–683.

Scheinin, H. Lääketutkimuksen suunnittelu ja toteutus. Kirjassa: Voipio-Pulkki, Grénman, Haapamäki, ym. toim. Kliinisen tutkijan opas. Helsinki: Duodecim, 2000, s. 51–59.

Seppälä, I. Vasta-aineet eli immunoglobuliinit. Kirjassa: Huovinen, Meri, Peltola, Vaara, Vaheri, Valtonen, toim. Mikrobiologia ja infektiosairaudet. Kirja I. Helsinki: Duodecim, 2003, s. 624–630.

Uhari, M. Kliinisen kokeen periaatteet, suunnittelu ja toteuttaminen. Duodecim 1995;111(19):1844.

 

FaceBookRokotetutkimuskeskus Facebookissa

 
Rokotetutkimuskeskus
FM 3/Biokatu 10, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: rokotetutkimuskeskus@uta.fi
Muutettu: 6.2.2012 11.40 Muokkaa