Sisältöön
tampereen yliopisto: rokotetutkimuskeskus: osallistuminen tutkimukseen:
RokotetutkimusTampereen yliopisto Rokotetutkimus

Tanssijatyttö toivoo terveellisempää ja turvallisempaa tulevaisuutta.

Lukiolainen Emmi Sulander 18 v. on esimerkillinen nuori; hän haluaa olla mukana edistämässä omaa ja muiden ihmisten terveyttä. Sen vuoksi hän on mukana rokotetutkimuksessa, jo toista kertaa. Tällä kertaa tutkitaan meningokokki B -rokotetta, joka torjuu hengenvaarallista aivokalvontulehdusta.

- ”Mun mielestä on tärkeää, että saadaan käyttöön uusia rokotteita sellaisia vakavia tauteja vastaan, joihin ei vielä ole rokotetta. Se oli oikeastaan tärkein syy lähteä mukaan tutkimukseen. Toki itselle saatu hyötykin vaikutti vähän: tässä tutkimuksessa voin saada rokotteen, joka suojaa vaaralliselta aivokalvontulehdukselta.”

Osallistuako vai ei?  

Rokotetutkimuksiin kutsutaan nuoria kutsukirjeellä. Tällä hetkellä moni saattaa miettiä, ovatko rokotteet ja niiden tutkimukset ylipäänsä luotettavia? 

Emmillä on asiasta selkeä mielipide, joka on syntynyt aiemmista kokemuksista.

- ”Osallistuin aiemmin lintuinfluenssarokotteen tutkimukseen, ja silloin asia tuli tutuksi. Olin kiinnostunut miten rokotteita tutkitaan ja millaista se työ on. Vakuutuin tutkimusten luotettavuudesta ja laajuudesta, ja siitä, että tutkimusrokotteitakin on jo tutkittu tosi paljon ennen näitä tutkimuksia. Kaiken lisäksi Etelä-Helsingin tutkimusklinikalla on tosi kiva käydä, kun siellä on niin mukavia tutkimushoitajia.”

Haittavaikutukset eivät Emmiä pelota. Hän ymmärtää, että lähtökohtaisesti tutkimusrokotteet ovat aina jotenkin olemassaolevia parempia: tavoitteena mahdollisimman vähän sivuvaikutuksia. - ”Itse en ole saanut kummankaan tutkimuksen aikana rokotteista mitään reaktioita”, toteaa Emmi.

Käynnit sovitetaan lukiolaisen aikatauluun

Nuorten meningokokki B -rokotteen tutkimukseen kuuluu yhteensä kuusi käyntiä vuoden aikana. Emmillä on takana kaksi käyntiä, jotka hän on saanut sovitettua joustavasti lukujärjestykseensä. - ”Koulussa ymmärretään myös hyvin, jos tällaisen vuoksi vähän myöhästyy tunnilta. Käynnit eivät kestä kauaa, ja saan rokottamisen jälkeen kotiin elektronisen päiväkirjan, johon tarvittaessa raportoin voinnistani. Se on ollut tosi kätevä ja helppo käyttää.”

Emmi näyttää nuorelta, joka pitää hyvää huolta itsestään. Terveellisiä elämäntapoja edellyttävät jo liikunnalliset harrastukset taitoluistelu ja show’tanssi. - ”Urheilijana tiedän, että kaikkea voi sattua, mutta monella tapaa voi myös vaikuttaa omaan terveyteen, rokottaminen on yksi keino.”

 

FaceBookRokotetutkimuskeskus Facebookissa

 
Rokotetutkimuskeskus
FM 3/Biokatu 10, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: rokotetutkimuskeskus@uta.fi
Muutettu: 1.4.2015 15.33 Muokkaa